perjantai 9. syyskuuta 2011

Ajatuksia kouluun tutustumisen jaksolta

Viimeiset kolme päivää olen viettänyt Viikin normaalikoulussa tarkkailleen kahdeksaa eri oppituntia ja tehden niillä erilaisia tehtäviä. Aineet ovat olleet laidasta laitaan saksasta matematiikkaan, musiikista psykologiaan ja biologiasta liikuntaan. Päivien aikana oli tarkoitus tarkkailla esimerkiksi opettajan ammattietiikkaa, erilaisia työtapoja ja oppituntien rakennetta. Tarkkailujakson lopuksi eli nyt olisi tarkoitus kirjoittaa essee otsikolla Nykykoulu tulevan aineenopettajan näkökulmasta.


Vaikka kaikki tarkkailemamme luokat olivat pääosin todella mukavia, samoin opettajat, on sanottava että aika hurjaahan tuo meno tulee olemaan. Opettajan tulisi olla eettinen opiskelijoitaan ja työtovereitaan kohtaan. Lisäksi pitäisi pelata omalla persoonallaan tuomatta silti omia vakaumuksiaan liikaa esille ja muistaa käyttää erilaisia työtapoja sopivasti oppilaiden aktivoimiseksi ja oppimisen maksimoimiseksi. Huh.

Opetus- ja työtapoja tarkkaillessani pohdiskelin, että omassa opetuksessa olisi ihanaa käyttää paljon opetuskeskustelua, yhteistoiminnallisuutta ja ongelmanratkaisua. Oli ihana päästä Viikissä seuraamaan, kuinka lukiolaisryhmät lähtivät itsenäisesti tutkimaan jousivaakaongelmaa tai kuinka psykologian tunnilla oppilaat ryhtyivät sivistyneesti (!) väittelemään tunteiden tuntemisesta. Vau. Sitten vain pohtimaan, miten saisi omaan luokkansa aikanaan tuollaisen upean ilmapiirin, missä nämä jutut toimisivat.

Pienryhmässä mietimme paljon myös opettajan auktoriteettia. Miten tasapainotella sillä rajalla, että osaisi olla opiskelijoidensa kanssa samalla tasolla, siis tasavertaisina keskustelijoina, ja silti ohjata ja valvoa keskustelua tai töitä? Ja kuinka paljon sitä omaa persoonaansa saa oikeasti sitten käyttää?

Hauskinta tämän kolmen päivän aikana oli seiskaluokkalaisten biologian tunti, jossa oppilaat olivat ihan mielettömän kiinnostuneita (jos kaikki yläasteelaiset olisivat noin innostuneita minäkin voisin opettaa siellä!) ja se, kun sain soittaa rytmiavokadoa musiikin tunnilla.

Iloisia uutisia tänän perjantaina: parin viikon päästä, itse asiassa tasan kahden, pääsen pitkästä aikaa sijaistelemaan lukion puolelle biologiaa ja maantietoa. Onkin ollut jo ikävä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti