keskiviikko 31. elokuuta 2011

Sadetta ja didaktiikkaa

Haahuilua Siltavuorenpenkereellä. Päällekkäin menevistä luennoista toiselle ei tarvinnutkaan mennä, koska se ei koskenut meitä sittenkään. Pienryhmä korvattiin menemällä myöhempään ryhmään.

Starttipäivät ärsyttävät; infoa ja aikatauluja lätkitään powerpointkalvoina kankaalle ja kynä sauhuaa. Mitään oikeasti mielenkiintoista ei pääse vielä tekemään, tai oikein miettimäänkään.

Biologian ainedidaktiikan luento taisi mennä vähän ohi korvien aamujumituksessa. Kalvot ovat onneksi netissä. Ja muistan että siellä puhuttiin luonnontieteiden luonteesta, se sentään oli tuttua. Oli siellä hienoja kirjojakin esillä, englanniksi. Himottaisi, paljonkohan ne maksaisivat amazonissa tai vastaavassa? Olisi ainakin valmiina oppilastyöohjeita myös bilsaan.

Kemian pienryhmässä jopa tehtiin jotain, tuntisuunnitelmaluonnoksia nimittäin. Mentiin aika helpolla veden liukenemisen opettamisella yläasteelaisille. Aika hurjaa, että lokakuussa joutuu ja pääsee taas suunnittelemaan omia oppitunteja. Biologia ei niinkään jännitä, niitä nyt on jo sijaistuksina pidetty, mutta kemian sijaisena olen ollut vain kerran. Hui.

Toivottavasti ensi viikolla tämä vuosi lähtisi kunnolla käyntiin. Minä nautin kyllä kiinnostavien asioiden opiskelusta ja tahdon todella valmistua ensi tammikuussa. Alku aina hankalaa.

Minulla on muuten uusi turkoosi sateenvarjo. Huomenaamulla en kastu.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti