Ai että kun minä vähän jo odotan (okei, aika paljon) sitä siirtymistä työelämään. Että pääsisi ihan oikeasti opettamaan. Olin tänään nimittäin pitkästä aikaa sijaistamassa ja vaikka se maantiedon tunti ei varmasti ollut mitenkään ihmeellinen niin bilsan tuntia oli kiva pitää.
Tämän päivän parhaita hetkiä olivat nimittäin oppilaiden ilmeet, kun katsoimme raskaudesta kertovan videon synnytyskohtausta. Täytyy tosin myöntää, että allekirjoittanutkin vähän hämmentyi kun yhtäkkiä sieltä jo näkyikin kuinka päätä puskettiin jalkojen välistä. Ei ollut mitenkään kauhea kohtaus siis, en usko että ne lukiolaiset ihan kauheasti traumatisoituivat, mutta yllättävä. Eivätpä ehkä ihan heti hankkiudu raskaiksi, nuo nuoret.
Harjoittelu alkaa olla loppusuoralla, tässä nyt hiulataan labraohjelman kässäriä ja hiotaan viimeisiä särmiä. Jotain tavaralaatikoitakin pitäisi kai koota. Hmm. Huomenna ajattelin kokeilla pomputella maissitärkkelys-vesi-seosta subwooferin avulla. Aivan, juuri niin kuin niissä lukuisissa nettivideoissa ja Big Bang Theoryssa. Jos se nyt onnistuu. Katsotaan.
Hyvää yötä.
Samat sanat työelämästä. Maistuisi kyllä.
VastaaPoistaMinulla ei ole ihan vastaavia vakioaiheita, jotka aiheuttaisivat oppilaille traumoja, mutta synnytysvideon katselu kuulostaa hauskalta :D Ehkä keksin jossain vaiheessa jotain kepposia minäkin...
Harjoittelusi kuulostaa antoisalta ja siltä, että olet todella saanut tehdä jotakin. Oma laajentava harjoitteluni meni vähän vasemmalla kädellä, kun aikaa ja energiaa ei enää oikein ollut, eikä ohjaaja halunnut vaatia liikoja yliväsyneiltä auskuilta. Mutta tulipa tutustuttua amiksessa opettamiseen, edes pintaraapaisuna :)
Kyllähän sitä aina jotain traumatisoivaa keksii ;) Mut siis joo, video oli oikeasti mielestäni aika informatiivinen ja hyvä mutta olihan se, no, realistinen.
VastaaPoistaHarjoittelussa on kyllä ollut kivaa, olen tyytyväinen että sain nämä omat ohjelmat valmiiksi ja sain niistä hyvää palautettakin, Sitten vaan kohti uusi haasteita ja odottamaan sitä syventävää harjoittelua jonka aikana kirjoitan gradua huh.
Istumalihaksia gradulle, Suketus!